Search:

TOIMISTOKOIRAN ABC

Toimistokoiran ABC

Onni, HiQ:n toimistokoirien esikoira, täytti juuri kunnioitettavat 12 vuotta. Tässä blogikirjoituksessa Onnin käytännön vinkit eli toimistokoiran ABC sekä pikaohjeet toimistokoiran kanssa työskentelyyn. 

  • Huomaa, että minulla on pallo.
  • Rapsuttele minua. Kehuistakin tykkään.
  • Minut saa viedä ulos.
  • Herkkupalat ovat kiva bonus!
  • Ei ole mitään syytä olla häiritsemättä minua. Olen täällä sinua varten. (Ja herkkuja.)

 

A

Allergiset otetaan huomioon: toimistokoirat HiQ:lla työskentelevät vain yleisissä oleskelutiloissa.

B

Borderterrierit Papu ja Nipsu käyvät silloin tällöin toimistolla hoitamassa omaa työvuoroaan. Papulla ja Nipsulla on oma fanikerho.

C – Commonwealt-yliopistossa Virginiassa tutkittiin toimistokoirien vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin. Koirat kuulemma lisäävät luovuutta ja työntekijöiden tuottavuutta. Itse en ollut osana juuri tätä tutkimusryhmää, mutta voin omalta osaltani yhtyä tuloksiin. Tuntuu, että ympärilläni ihmiset puhuvat enemmän toisilleenkin .  Monilla on kaltaisiani kotona tai kertovat muistoja elämänsä eläimistä. Eläinrakkaus yhdistää ja tuo ihmiset lähemmäs toisiaan - ja mikä parasta, rapsuttamaan minua!

D

Day in a life of an office dog.

E

Espanjanvesikoira. Kotona laumaani kuuluu 2 espanjan vesikoiraa, Voima ja Vimma.  

F

Fanni, työkaverini, parsonrussellinterrieri, joka on erikoistunut koirien esteratakilpailuihin eli agilityyn. Jaamme myös intohimon tennispalloihin.


G

”Good boy.” Kuulen tätä paljon toimistolla. Ja minullehan kelpaavat ihan kaikki kehut! Kehu samalla myös työkaveriasi, tulee molemmille hyvä fiilis!

H

Head of Office Dogs – virallinen tittelini. Olen osa HiQ Finland Oy:n johtoryhmää. Vastaan erityisesti työhyvinvointiin liittyvistä asioista. Minua koskevat sosiaalisen median päivitykset saavat poikkeuksetta aina valtavasti positiivista huomiota.

I

Ilo. Yksi HiQ:n arvoista. Muut työntekijät sanovat, että tuotan heille iloa. Sitä koen minäkin aina toimistolla ollessani. Varsinkin aamuisin minut valtaa suuri innostus työpaikastani. Tervehdin kaikki vastaantulijat, Ihanaa, että juuri te olette täällä kanssani!

J

”Juuri tätä tarvitsin.” Ihmiset sanovat näin aika usein kanssani seurusteltuaan. Kiva! Sama tunne on itselläni, nautin jokaisesta kohtaamisesta!


K

K9, osa koirista käy muissa kuin toimistohommissa. Palveluskoiria on koulutettu jo 1800 luvulta lähtien etsimään kadonneita ja haavoittuneita, jäljittämään rikollisia ja vihollisia sekä etsimään erilaisia esineitä tai aineita kuten aseita ja ammuksia, huumeita, hometta tai jopa malmeja.

L

Lukukoira, koiraveljeni Voima toimii lukukoirana muun muassa vantaalaisessa koulussa. Lukukoiran hommiin vaaditaan taitoa kuunnella ja olla läsnä. Koiran läsnäolo rentouttaa lukijaa ja lievittää stressiä. Lukukoirat työskentelevät pääasiassa kirjastoissa.

M

Muista pitää taukoja. Se virkistää, poistaa stressiä ja antaa virtaa. Tauon voit viettää minun kanssani leikkien, jutellen, minua kehuen tai rapsutellen. Näitä neljää voi myös yhdistellä vapaasti ja rajattomasti.

N

Namit ovat kiva bonus. En ole kovin valikoiva. Kaikenlaiset herkut maistuvat: kananliha, sianliha, kalkkuna, nauta, possu, lammas, leikkele, prosciutto, makkara, broileri, valmisherkku, itse tehty herkku, sun voileivän päälliset, kaalilaatikko, maksalaatikko, juusto, voi… Ja mainitsinko jo, että ihan EI kaikki kelpaa?

O

Out of office. Minut voi aina viedä ulos! Happihyppely tekee niin hyvää sinullekin, kokeile vaikka!

P

PALLO!!!!!!!!! Tennispallo on paras. Se on nopea, se on täydellinen! Heitä sitä, minä haen! Heitä se sitten uudelleen! Toista ihan niin monta kertaa kuin jaksat!


Q

Q&A. Minulta voit kysyä mitä vaan. Vastaukseni on aina sama: ota iisisti ja rapsuta minua vähän aikaa. Ole tässä hetki minun seuranani, niin kaikki selviää. Olet tärkeä.

Ransu, Pikkukakkosen Ransu on televisiokoiraRodultaan Ransun sanotaan olevan keskikokoinen videonoutaja.  Ransun televisioura on kestänyt jo 40 vuotta. Olen salaa kateellinen Ransulle.

S

Soveltuvuus. Toimistokoiran hommat sopivat kaikille sosiaalisista tilanteista nauttiville koirille,

T

Työvuoroista ilmoitetaan Yammer-ryhmässä. Sieltä näkee kuka on toimistokoirista on milloinkin paikalla.


U

Ulkoilu. Mainitsinko jo, että lähden mielelläni ulos kanssasi? Mennään jo!

V

Vesipelastus on mielenkiintoinen harrastus, josta kirjoitettiin oma blogitekstikin

W

Who let the dogs out?? HiQ:n toimistokoirat esiintyvät tässä hauskassa videossa.  


X

Xperience. Kollegani täällä tekevät sovelluksia, jotka tekevät arjesta sujuvampaa ja sitä kautta maailmasta vähän hauskemman paikan elää. Samaa teen minäkin tavallani: saan suupielet ja mielialan kohoamaan ihan vain olemalla minä. Ja minulle sinä olet ihan paras olemalla juuri tuollainen kuin olet!


Y

Ystäväpiiri. Minulla on toimistolla omat lempi-ihmiseni, joita käyn oma-aloitteisesti moikkaamassa. Näiden ihmisten lisäksi lempi-ihmisiäni ovat myös ihan kaikki muutkin.


Z

ZZZ… Toimistokoirakin tarvitsee lepoa. Osan päivästä torkun ihmiseni jaloissa.

Å

Åsa. Naapuritalon toimistokoiratyttö. *punastuu*

Ä

Ärhentely ei kuulut toimistokoirien toimenkuvaan. Jos on taipumusta ärhentelyyn, on parempi pysyä kotona tai oppia tavoille. Pikku pennuille toimistovierailut toimivat loistavasti sosiaalistavina tilanteina.

Ö

Öisin en ole töissä. Pidän huolta myös siitä, että ihmiseni lähtee ajoissa töistä. Jaha, kello lähestyykin viittä, pitää viedä Katja kotiin.

 

Tule moikkaamaan minua, kun olet toimistolla! Palvelen yhtä lailla niin HiQ:n vieraita kuin vakituisia työntekijöitä.

 

Katja Kuusela

katja.kuusela@hiq.fi
Customer Management Lead, Sales

Haluatko meille töihin?

Olemme digitaalisen ajan käsityölaisiä ja suhtaudumme työhömme intohimolla. Meillä pääset toteuttamaan upeita projekteja Suomen suurimmille yrityksille sekä luomaan kokonaan uusia, markkinoita muuttavia palveluita. Töihin HiQ:lle? HiQ kasvaa ja etsimme aktiivisesti joukkoomme uusia osaajia!

Ota yhteyttä!