Search:

VOIKO KOODAUKSELLA VAIKUTTAA ILMASTONMUUTOKSEEN?

Voiko koodauksella vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

Se mistä voidaan olla varmoja, on että iPhonet ja muut älypuhelimet käyttävät energiaa. Sitä kuluu monen muun prosessin lisäksi mm. tiedostojen, kuten sovellusten ja päivitysten, lataamiseen. Entä, jos ladattavaa olisi vähemmän, mikä sen vaikutus olisi?

Tämä kysymys alkoi askarruttaa, kun kesäkuussa 2019 Apple ilmoitti iOS 13 mukana tulevan uuden paketointijärjestelmän, joka pienentää appien kokoa noin 50 % ja päivitysten jopa 60 %. Jos sovelluksen lataamisella on energiakustannus, tämän kertaluokan muutos 1,8 miljoonan sovelluksen sovelluskaupassa täytyy olla merkityksellinen.

Datan lataamisen energiakulutus riippuu monista tekijöistä, kuten laitteesta, viestintäteknologiasta ja jopa verkon nopeudesta. Vuonna 2017 amerikkalainen tutkimusryhmä päätyi vuoden 2015 pohjalukuun 0,06 kWh/Gt. Nyt luku saattaa jo olla merkittävästi pienempi, sillä energiatehokkuus on parantunut viime vuosina merkittävää vauhtia. Esimerkiksi vain kolmen vuoden takaisesta, vuodesta 2012, luku on pienentynyt puoleen. [1]

Käytännössä esimerkiksi Facebookin kirjoitushetken sovellusversio (226.0) on yksinään kooltaan 247 Mt, eli 0,2473 Gt. Facebookin sovelluksen kertalatauksen energiakulutus olisi näin 0,015 kWh. Hiilidioksidimääränä tämä tarkoittaa, EU:n keskimääräisen sähköntuotannon hiili-intensiteetin [2] perusteella, noin 6,6 g CO2-päästöjä. Tämä voisi vastata esim. 0,12 dl paikallisesti tuotetun oluen hiilijalanjälkeä [3]. Vaikka tästä 6,6 grammasta saataisiin puolet säästettyä, ei siitä kostuisi kukaan.

 

Laskennan perusteet:

Datan lataamisen energiakulutus                                0,06               kWh/Gt         [1]

Energiatuotannon hiili-intensiteetti                              443                gCO2/kWh    [2]

 

Jos kuitenkin oletetaan, että jokaiseen noin 925 000 000 iPhoneen ladataan Facebook, uusi paketointimalli tarkoittaa, että puolet 114 petatavun (tuhatta teratavua tai miljoonaa gigatavua) latausmäärästä säästetään. Tällöin säästö tarkoittaa hieman yli 3 000 tonnia CO2:sta, joka on suhteellisesti yli 300 suomalaisen [4] tai noin 1 700 intialaisen koko vuoden hiilijalanjälki [5].

Useimmilla meistä on Facebookin lisäksi kuitenkin muitakin sovelluksia ladattuna puhelimessamme. Kun ei puhuta käytettyjen vaan ladattujen sovellusten määrästä, AppAnnien [6] mukaan määrä on keskimäärin jopa 80 sovellusta laitetta kohden. Täten keskimääräisen iOS sovelluksen koon ollessa 38 Mt [7], tulokseksi saadaan häkellyttävä 1 400 petatavun lataussäästö, eli 37 000 CO2-tonnin ilmastosäästö. Näin pieni kehitys paketointiprosessissa saikin aikaan muutoksen, joka vastaa jo 0,067 % koko Suomen vuoden hiilijalanjäljestä.

Maailman mittakaavan 42 gigatonnin kokonaispäästöissä [4] tämä muutos on mitätön, alle 0,00009 %. Sovellusten lataaminen ja päivittäminen on kuitenkin jatkuvaa, toistuvaa ja päivittäistä toimintaa, jonka vaikutus kertautuu. Samalla tämä osoittaa, että koodaamalla voi vaikuttaa. Laadukkaalla ja tehokkaalla sovelluskoodilla on merkitystä myös ilmaston näkökulmasta. Eikä pelkästään latauskoon optimoinnilla - todennäköisesti energiavaikutukseltaan suosikkisovelluksen käyttötehokkuuden merkitys on ihan eri luokkaa.

 

[1] https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/jiec.12630

[2] https://ec.europa.eu/jrc/en/publication/electricity-carbon-intensity-european-member-states-impacts-ghg-emissions-electric-vehicles

[3] https://www.theguardian.com/environment/green-living-blog/2010/jun/04/carbon-footprint-beer

[4] https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006003567.html?share=f5eb2027ebd6f2156b55cfab2bc37ffd

[5] https://www.carbonbrief.org/guest-post-why-indias-co2-emissions-grew-strongly-in-2017

[6] https://www.appannie.com/en/insights/market-data/apps-used-2017/

[7] https://sweetpricing.com/blog/2017/02/average-app-file-size/

 

Jonas Pomoell

jonas.pomoell@hiq.fi
Jonas Pomoell, Business Director

Haluatko meille töihin?

Olemme digitaalisen ajan käsityölaisiä ja suhtaudumme työhömme intohimolla. Meillä pääset toteuttamaan upeita projekteja Suomen suurimmille yrityksille sekä luomaan kokonaan uusia, markkinoita muuttavia palveluita. Töihin HiQ:lle? HiQ kasvaa ja etsimme aktiivisesti joukkoomme uusia osaajia!

Ota yhteyttä!